Pitkästä aikaa päätin että kirjotan taas. Tässä välissä on kerinnyt tapahtumaan kaikenlaista, mutta kerron vaan jotain mitä nyt ekaksi tulee mieleen.
Mira on oppinut uusia sanoja, traktori tulee jo aika selkeesti, niin kuin vauvakin. Jos telkkarissa näkyy pieniä lapsia mira huutaa, että vauva. Nyt on myös tullut tämä kato vaihe. Koko ajan mira huutaa kato. Se voi pahimmillaan sanoa sen monta kymmentä kertaa minuutissa. Välillä tuntuu että oma pää hajoaa, se on se ja sama vastaako hänelle, koska vastaus takaisin on kato. Kolme ja neljä tulee myös. Ykköstä ja kakkosta ei halua sanoa ollenkaan. Kaksi sanaa peräkkäin on pisin sana mitä sanoo. Vauhtia pisaa joka päivä ja vauhti kiihtyy iltaa kohden kaksin kertaiseksi, mitä se on aamuisin. Ihan tulee enoonsa.
Teron kanssa menee ihan hyvin, mitä nyt pieniä erimielisyyksiä ja riitoja lukuunottamatta. Mun työajat sekottaa meiän elämää. Mä haluun vapailla olla teronkaa ja tero taas haluaa olla kavereittensa kanssa, koska se on hänen ainoa mahdollisuus olla niitten kanssa. Välillä tulee niin turhauttavia olotiloja, kun mikään ei oo ikinä hyvin. Tunnen välillä oloni jotenkin yksinäiseksi, koska oon aina miran kanssa kotona, ei kavereita tai ketään muuta. Nii ja eihän mulla niitä kavereita muutenkaan paljoo oo. Välillä sitä tulee mietittyä onko tää äitiys tän arvosta, mutta joka kerta kun sitä miettii niin muistaa kuinka paljon meillä on enemmän ollut myös yhteisiä hyviä hetkiä perheenä! :) itelläni on aika loppuunpalanut olo, joka vklp oon töissä ja viikoilla vapaalla jollon oon yksin kotona ja teen kotitöitä, jonka jälkeen haen miran ja oon kotona. Sitku oon töissä niin kaikki yhteiset kaverit käy meillä ja mä en nää niitä koskaan. Sit taas sama ralli mä kotona vaipalla yksin... Toivotaan et tää muuttuis vielä joku päivä.
