Lähetetty Windows Phonesta
maanantai 28. lokakuuta 2013
Niks ja naks, muutun kauniiks ja viisaammaks!
Moooi kaikki! :)
En oo kerennyt viime aikoina kirjottaan. Mut viime viikkon olin sitten koulussa. Eka päivä jännitti, et mitä kaikki meinaa ku tuun pitkästä aikaa kouluun. Mut muuten viikko meni madellen ja koulukaan ei paljoo kiinnostanut. Perjantaina sitten nukuin koko päivän ja jätin menemättä kouluun. Hiton lääkeen vaihto. Tällä hetkellä ei oo mitään piristettä mikä piristäis mua. Masennus on aika kova. On tosi paha olla koko ajan ja itsetuhoisuutta ollut. Onneks oon saanut pidettyy itteni kasassa, enkä oo sitten tehnyt mitään tyhmää. Mielialat vaihtelee melkeen viiden minuutin välein ja pienetkin asiat saa mut hermostumaan. En pysty ottaa asioi enää kunnol huumorilla. Ja nyt tän lääkkeen vaihdon takia väsyttää koko ajan ja voisin nukkuu kaikki päivät ja olla vaan. En saa mitään aikaseks.
Viikonloppu olikin kiva. Rakas oli juomassa ja saunomassa poikien kanssa. Ei se ollut hauskaa, mut se kun sain kuskata niitä baarista toiseen. Pojat oli tosi hauskoja :D kyl oli pokassa pitämistä. Mul oli jopa kolme ylimäärästä autossa mukana ja kaks pistin sit takalaatikkoon, ku ei muuten oltais mahuttu yhteen autoon millään :D mut oli hauskaa. Rakkaan pomon kanssa sit laulettiin anna eeriksonii yhdessä ja lopuksi hän sitten kiitti mua ja sanos et älä ota rakastas niin tosissas, et se on ottanut liikaa mallii musta. Se tuntu jotenkin kivalta. Ja kyl se sit mua halaskin ja kiitti kun jaksoin kyytsätä kaikki kotiin :)
Sunnuntaina otettiin rakkaankaa iisii. Ja käytin broidini tykönä ja tietty hesellä syömässä ;) rakas taas makso mulle ruuat ku en susotunut sillon kuskin hommissa syömään shellil mitään, kun kaikki muut söi. Illalla poltettiin mein uudessa ihanassa tuikku sydän kipossa tuikku ja se olikin ihana :)
Mut nyt toinen koulu viikko edessä ja mieli hyvin alhaalla. Ei oikeen kiinnostais olla tääl koulussa. Ku mieliala heittelee ja väsyttää koko ajan. Voisin joka päivä jäädä kotiin nukkuu. Mut jos tänään rakkaankaa mentäis mun porukoi taas vaihteeks kattoos ja vietettäis ihana ilta.
Poltettais tuikkui taas ;)
Mut ei mul täl kertaa muuta. Pitäkää hauska viikko. Niin mäkin koitan, vaikka näit sivuoireta nyt onkin.
Heissan, ensi viikkoon! :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Ei tän pitänyt mennä niin, mut sit mä törmäsin enkeliin
Heissan! :)
Viikonloppu meni nopeesti. On ollut kivaa, sekä osittain pieniä kiukku purkauksia. Ollaan kerrankin oltu rakkaan kanssa paljon kahdestaan ja pidetty yhdessä hauskaa :)
Keskiviikkona oli mun hoitopalaveri, mikä meni kyl ihan hyvin. Isä ja rakas oli mun tukena ja mukana siellä, kuuntelemassa miten mun hoitoa jatketaan. No lääke vaihdettiin, koska mul tuli edellisestä vapinaa. No perjantaina vasta se lääke vaihtuu, mutta sit nähdään meneeks nää oireet ohi.
Eilen oli aihetta taas kiukuttelulle, ku rakas katto telkkarii, mä lämmitin taloa (puulämmitys) ja myös saunan. Nii ja hoidin kaikki muutkin kotityöt. Oli jotenkin turhautunut ja väsynyt olo. Mutta se meni ohi, kun lähettiin yhdessä ajeleen.
Tänään onkin sitten nukuttu ja käyty mun porukoi kattomassa. Äitillä oli party lite-kynttiläkutsut. Rakkaan kanssa olitiin siellä ja syötiin masut täyteen voileipäkakkua. Oli tosi hyvväää! :)
No taas tänään saunan lämmitystä ja mä kun oon niin mahtava teloon itteeni, ni poltin kaks sormeeni kiukaassa, kun sinne puita lisäsin :/
Nii ja tosiaan kyllä sattuuu!!!
Sain taas tänään hepulin, kun rakas totesi meiltä tullessamme, että tarttis käydä yhelle hyypiölle viemäs röökii. (sama henkilö kuin viime blogissa kerroin, joka mussutti anoppini syndeil) Miks vitussa meiän pitää aina mennä niille, kerta jos heillä on meille asiaa. Tulis vittu ite hakeen rökinsä täältä meiltä, eikä meiän tarttis aina uhrautuu lähteen niille. Ku eihän se meiän ongelma oo! No nyt ihan hyvin mielin oon kutonut äidille huivia ja nyt mennään saunaan. Ja sitten oiskin syysloma viikkoa jolloin on aikaa rauhottua ja kerätä voimia, jotta jaksan taas mennä viiden viikon jälkeen kouluun.

maanantai 7. lokakuuta 2013
Kun katson sua, mä olen tyttö hiljainen<3
Heipparallaaa! :)
Kirjottaminen on jäänyt kaiken kiireen takia. Viikonloppuna olin mun pikkukummin synttäreillä ja samana päivänä oli myös anopin synttärit :)
Tuli sitten herkuteltua ja mässäiltyä oikeen urakalla :D Ehkä ainut huonopuoli anopin synttäreis oli se, kun rakkaan tuttava perhe oli myös juhlissa. Se perhe onkin tosi mukava, mutta sitten yksi heidän lapsistaan otti tyttöystävänsä mukaan. Se tyttöystävä ruikutti ja valitti koko ajan, että mennään jo kotiin ja että haluaa jo lähteä. Samalla näytti oikein kiukkusta ja pahaa naamaansa. Meni sitten kaikki fiilikset siinä...:/ en tajuu et miks se sit ees tuli, ku varmaan tiesi ettei jaksa olla sitä aikaa meillä...no kai hän halusi vaan tulla syömään herkkui ja lihottaan itseään tai sitten lähti tahallaan pilaamaan muiden päivän näyttämällään pahan näköistä naamaansa :/
No mutta muuten kyllä oli kivaa. Käytiin rakkaan, veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa katsastamassa riihikosken uus grilli. Oli ihan hyvää mättöö ;)
Rakas hankki sit lauantaina auton :) jotain piristystä munkin lauantai päivään. Hän vaihtoi moottoripyöränsä autoon ja jäi kaupoissa voitolle. Ja autokin oli hieno ja hyvä kuntoinen, nii ja jopa 2000 vuotinen.
Sunnuntaina sitten ajeltiin ja kierreltiin paikkoja. Ja vietettiin aikaa yhdessä<3
Eilen oltiin käymässä liedossa vähän ostoksilla veljeni, hänen tyttöystävänsä ja rakkaani kannsa ;) ja se reissu oli kyllä hyvä alku tälle viikolle. Oli tosi kivaa. Rakas maksoi sitten auran ABC:llä mulle hese mätöt ja oli muutenkin tosi ihana koko reissun ajan<3 sain itse myös eilen ajaa rakkaani autolla. Oli se sitten jännää ja hienoa taas pitkästä aikaa ajaa automaatilla ;)
Tänään rakas tekee taas pitkän päivän. Toivottavasti tulee edes hiukan aikasemmin, että voisimme edes hetken olla yhdessä ennen nukkumaan menoa.
Huomena onkin rankka päivä. Hoito neuvottelu, johon rakas ja isäni tulee mukaan. Katsomme, että millaisella kantilla vointini on ja millä tavalla itse haluaisin jatkaa arkiani. Luultavasti menen takaisin kouluun heti syysloman jälkeen ja jatkan vain psykologi käyntejäni, kuin ennenkin. Ja jos mielialani lähtee taas huonompaan suuntaan, niin tulisin takaisin tänne päivätoimintaan, jos vain mahdollista :)
Tämmösiä tällä kertaa. Katsotaan jos kerkeisisin kirjottamaan loppuviikosta kuulumisiani ja viikonloppu suunnitelmiani :) Heissan! ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)