torstai 11. kesäkuuta 2015

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Pakko tulla tännekkin kertomaan ja avautumaan taas!

Arkemme sai taas uuden käänteen ihan muutamassa minuutissa.
Perjantaina oltiin veittämässä ihanan aurinkoista kesä iltaa Teron äidin luona.
Pojat kokos nurmikkoleikkurii ja laitto jotain kyntöauroja.

Tämän jälkeen menin itse sisälle katsomaan mitä Mira ja muori touhuavat. Rupesin kuuntelemaan että jaahas crossi mopo lähti käymään. Jossain vaiheessa ihmettelin kun ääni loppus kuin seinään. Mut ajattelin että Tero oli ajanut jo niin kauas ettei ääntä kuuluisi. Vähän ajan päästä tuulee hyysteerinen huuto ovesta, että tuokaa nopeasti paljon kylmää.
Tero oli kaatunut mopolla, koska kaasu oli hirttänyt kiinni ja jarrupoljin oli mennyt croksin reiästä läpi, ettei ollut pystynyt jarruttamaan, joten hän kaatui ja mopo oli tullut jalan päälle. Mopon jalkatappi oli osunut jalkapöytään niin että varpaaseen menevä luu oli murtunut/mennyt poikki kahdesta kohtaa.
Ensimmäinen reaktioni oli kiukku, että miksi sillä piti ajaa. Olen aina ollut crossi mopoilua vastaan. Sen jälkeen vasta tuli pelko ja kauhu, että mitäs nyt.
Luojan kiitos ei käynyt pahemmin.
Nyt mulla on kotona täällä tämmönen oma pikkuapteekki.

Nyt mä olen sitten kotiäiti ja omahoitaja.
Hiukan ottaa välillä hermoille nää kaks "lasta", mutta kyllä tämä tässä menee jo paljon paremmin, kun oon päässyt tähän arkikuvioon jo sisälle. Hyvin hauskaa meillä on täällä kotona ollut, vaikka kiirettä on ollutkin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti